Friday, July 26, 2013

Tanssia myös tilauksesta! Bollywood ja itämainen tanssi

Viikkotuntien lisäksi pidän yksittäisiä tunteja tilauksesta. Bollywood  ja itämainen tanssi eli vatsatanssi sopivat mainiosti hauskaksi ohjelmanumeroksi osaksi polttareita, työpaikan virkistyspäivää, syntymäpäiväjuhlia tai koulun liikuntatuntia. Pienestä lisämaksusta lainaan tunnin ajaksi rekvisiittaa, joka musiikin ja tanssin kanssa vie taatusti ihanaan arabialaiseen, tai intialaisen elokuvan iloiseen tunnelmaan.



Polttareiden ja syntymäpäiväjuhlien lisäksi tanssitunti voi olla myös mukava virkistys työporukalle ja yrityksille. Suunnittelen tilauksesta tunnin juuri toiveiden mukaiseksi. Tunti voi esimerkiksi sisältää enemmän naisellisia liikkeitä, huumoria, olla rauhallisempi, haastavampi, tai fyysisesti rankempi ja käydä kuntoilusta. Voin myös halutessa kertoa enemmän esim. bollywood-tanssista ja tunti voi vaikka sisältää esimerkkejä erilaisista tyyleistä (tällöin suosittelen joko 90 tai 120 min pituista tuntia).

Suunnitteletko itse erilaista ja hauskaa esitystä juhliin? Teen tilaustyönä myös koreografioita. Joskus tilaustunnin jälkeen esimerkiksi polttariporukka on innostunut esittämään tanssin häissä. Kerran helsinkiläisellä koululla pitämäni bollywood-kurssin jälkeen oppilaat halusivatkin esittää tanssin joulujuhlassa ja yllättää katsojat vähän erilaisella ohjelmanumerolla. Voin myös räätälöidä tunnin tähän tarkoitukseen sopivaksi! Tällöin sisältö painottuu helpon koreografian opiskeluun.

Studio Sfinksillä Helsingissä, joka sopii esimerkiksi hyvin tilaustuntikäyttöön! www.studiosfinksi.fi


Myös minut voi tilata esittämään bollywood- ja itämaista tanssia erilaisiin tilaisuuksiin! Tanssitan halutessa myös yleisöä esityksen yhteydessä.



Viikkotuntien lisäksi tarjoan:

- 60-120 min pituisia tunteja esimerkiksi yrityksille, työporukoille, syntymäpäiville, polttareihin ja kouluille (pukuvuokra lisämaksusta)

- tilauksesta koreografioita

- monipuolisen ohjelmanumeron juhliisi


Ota yhteyttä: ilona.kolachana(a)gmail.com



No comments:

Post a Comment